Olli Kohonen

Eriarvoisuus

Eriarvoisuus

ollipaskakaupunni.jpeg

Suomesta on tullut paikka, jossa eriarvoisuus kasvaa.

Maasta on nyt tehtävä hyvä kaikille, ei vain harvoille.

 
 

Perus- ja sosiaaliturvaa on leikattu Sipilän hallituksen aikana. Etuuksien indeksijäädytykset ja lääkekorvauksien leikkaukset toimivat esimerkkeinä tästä. Samaan aikaan kaikkein rikkaimmat ovat saaneet tuntuvat veronalennukset.

Nämä tietoisesti ja harkiten tehdyt poliittiset päätökset ovat olleet omiaan lisäämään tulo- ja varallisuuseroja varsinkin erityisen varakkaiden ja hyvin pienituloisten välillä.

Leikkauslinjalla jatkaminen ei ole kuitenkaan mikään luonnonlaki. Allekirjoittanut tavoittelee yhdessä muun vasemmistoväen kanssa oikeudenmukaista yhteiskuntaa, jossa nostamalla rikkaiden veroja jonkin verran ja sulkemalla verovuoto veroparatiiseihin voidaan myös rahoittaa tehtävät uudistukset.

Eriarvoisuutta vähennetään parhaiten uudistamalla perusturvaa ja nostamalla sen tasoa. Esimerkiksi työmarkkinatuen, kansan- ja vanhuuseläkkeen ja sairauspäivärahojen taso on yhtenäistettävä.

Myös byrokratiaa vähentävää ja oikeudenmukaisuutta lisäävää perustulokokeilua on laajennettava ja alueellistettava. Esimerkiksi Pohjois-Pohjanmaa tai Oulun seutu sopisi hyvin perustulon kokeilualueeksi. Perustulon piiriin on tuolloin otettava mitä erilaisimpia ihmisiä: pienyrittäjiä, opiskelijoita, työttömiä, duunareita ja yliopiston tutkijoita. Näin voidaan saada myös laajempia kokemuksia siitä, mitä perustulo tarkoittaa isommassa mittakaavassa.

Eriarvoisuuden vähentämisessä eivät riitä kuitenkaan pelkät muutokset sosiaaliturvaan. On porauduttava syvemmälle yhteiskunnallisiin rakenteisiin.

Kaiken poliittisen päätöksenteon ytimeen on tuotava ongelmien ennaltaehkäisy. Parantamalla ns. Imatran mallin mukaan jo lastaan odottavien perheneuvolapalveluita vähennetään inhimillisesti ja taloudellisesti kalliita huostaanottoja. Tarjoamalla jokaiselle lapselle mahdollisuus esimerkiksi liikunta- ja tai kulttuuriharrastukseen Islannin mallin mukaan voidaan tarjota mielekästä tekemistä ja näin ollen elämänsisältöä. Tämä kaikki on omiaan vähentämään syrjäytymistä.

Myös eläkeläisköyhyyteen on puututtava. Jos kansaneläkkeen ostovoima olisi nyt reaalisesti samalla tasolla kuin 1990-luvun alkupuolella, tulisi sen olla vähintään 200 euroa suurempi. Tulevaisuudessa erityisesti pienimpien kansan- ja työeläkkeiden tasoa on nostettava asteittain niin, että kaikilla olisi vähintään 1000 euron eläke.